Se pommikoneiden aalto YllA¤ tuon uinuvan maan Ajoi hiljaisen, harmaan kulkueemme Lumeen kahlaamaan Ensin sai jokainen nA¤hdA¤ Sen maailmanpalonsa Oli
so war er nochmal halbwegs gekommen er hatte sich fA?r besser gehalten die donnerstA?rme nA¤hern sich der gedanke bleibt unklar er steht krumm inmitten
sA¤de rA¤jA¤yttA¤A¤ pian vanhan kotiplaneetan on aika soittaa sinfonia niin kuin sovittiin rakas, A¤lA¤ kysy enA¤A¤ mikA¤ on matkan mA¤A¤rA¤npA¤A¤ avaruus
pienen jA¤rven rannalla kauan sitten kadonneena seisoo mA¶kki yksinA¤inen talo kaikkein kovimman marssii omalla maallaan omat saappaat jaloissaan ne
Ei tyA¶tA¶n usko parempaan huomiseen HA¤n purkaa itsesA¤A¤liA¤A¤n juomiseen YA¶ tummuu, aikapommi taas rA¤jA¤htA¤A¤ Ja jA¤lleen isku ensimmA¤inen lA¤
Minä olen kuullut Täällä on tapahtunut outoja On tavattu mykkiä miehiä Kummallisilla asioilla Kaukaa on tullut elä
Hukun katseeseen Poltan viimeisen savukkeen Uskon ihmiseen Olen sekaisin YA¶hA¶n yksin jA¤A¤n kylmA¤A¤n ja pimeA¤A¤n Ei enA¤A¤ maistu mulle Viinisi sun
tuskin tunnen häntä ja kuitenkin tulin häntä tapaamaan hän on niin kovin kaunis vieläkin kun kääntyy minua katsomaan
die sonne geht auf A?ber unseren kA¶pfen keinerlei schutz durch die kahlen bA¤ume ein mann mit seinen kameraden auf ihren hA?ten prangt ein roter stern
Tuuli pieksää kasvoni Kuin ennenkin Jos tahtoisi auttaa minua Seisomaan omilla jaloilla Selkä suorana, pää pystyssä Tä
kuka tietA¤A¤ mitA¤ on syvissA¤ vesissA¤ tuhansia metrejA¤ aaltojen alla olen usein miettinyt voisin olla siellA¤ kaikessa rauhassa kalojen kanssa rekisterikilvet
Niin jäi matka Taas puolitiehen Itsestään oli luullut liikoja Myrskyt tulevat lähemmäksi Ajatus ei selkene Hartiat kyyryss
kuivuuttaan sulaa saviset jA¤A¤t huutaen ratkeavat hauraat suonet kun talvella jalkojeni alla valuu yhA¤ vain lA¤mpimA¤mpA¤A¤ vettA¤ tumma taivas keskellA
enA¤A¤ ei tarvitse maksaa velkaa kenellekA¤A¤n enA¤A¤ ei tarvitse pyytA¤A¤ lainaa keneltA¤kA¤A¤n ei tarvitse tehdA¤ hyviA¤ pA¤A¤tA¶ksiA¤ yhtA¤kA¤A¤n enA
ei nA¤y pA¤itA¤ veden pA¤A¤llA¤ A¤A¤net kA¤yvA¤t harvemmiksi tyyni selkA¤ syksyyn taittuu ilma roikkuu ikA¤vA¤stA¤ onko se minusta kiinni minA¤kA¶ tA
kaikki te kiertA¤vA¤t tunteet ja tuskat, tulkaa kotiin, myA¶skin sa saartava kauneuden kaipuu! ettekA¶ nA¤A¤, miten valkeus vaipuu, varjot pitenee, elA
Nukun huonosti ja liian vähän ja kun nukun näen pahan unen mistään ei ole jäljellä mitään ympärillä
satakuusi saatanan pirua murtaa taivaan portit kaksisataa infernon demonia teurastaa enkelijoukon kuusikymmentA¤ metallista petoa puhaltaa ydintalven